Smash Asemin poliisin hulinoinnin jälkipeliä on käyty monella taholla. Erittäin osuvasti, objektiivisesti  ja avoimesti tätä ilmiötä on käsitellyt Tommi Hoikkala blogissaan.

Minä en millään tavalla ymmärrä noiden anarkisteiksi itseään kutsuvien huligaanien toimintaa. Jos heillä on oikeasti jotain sellaisia tavoitteita, joista esim. Mash Asemin markkinoinnissa esitettiin, tapa toimia on ainakin erittäin huono. Jos tavoitteena on ollut saada esille Suomenkin poliisin ja valtiovallan todellinen luonne väkivaltakoneistona, niin siinä he onnistuivat hienosti.

Valtio on tietenkin aina väkivaltakoneisto. Tämä nimenomainen poliisin operaatio oli kuitenkin huolestuttava poikkeus kaikesta siitä, mihin olemme voineet tottua Suomessa. Yltiöpäiselle ylimitoitetulle voiman käytölle en löydä muuta syytä kuin typerä pullistelu. Poliisi, Rajamäki ja valtio näyttävät huligaaneille, mistä kana pissii. Ja mikä pahinta - veikkaan että suuri osa kansasta hurraa mukana, tai ainakin hiljaisesti hyväksyy toiminnan luonteen. Tämä on ehdottoman vaarallista ja siihen on puututtava. Toivottavasti asian puoluepolitisoituminen ei tee hallaa jälkipyykille. Luotan ainakin eduskunnan apulaisoikeusasimiehen kykyyn tutkia ja kommentoida tapahtunutta. Kansalaisjärjestöt ja tutkijat (Hoikkalan blogissa mainittu seurantaryhmä) pitävät myös osaltaan huolen, ettei tämä huolestuttava tapahtuma painu liian nopeasti unholaan.

------------
Lisäys 21.9.2006 (en haluaa enää uutta avausta tästä aiheesta):

Paljon olisi lisäkommentoitavaa aiheesta ja etenkin tiedotusvälineiden suhtautumisesta asiaan. Vaan kun en viitsi ja ja paljon hyviä kommentteja löytyy blogeistakin muutenkin. Yleisesti on ärsyttänyt useiden toimittajien tapa mustavalkoistaa asia: jos poliiisin väittää toimineen väärin tai edes kannattaa asian tutkimista , on huligaanien puolella! Äh, todella typerää. Yksityisen ihmisten kommenteissa tämän ymmärtää, näinhän useimpiin asioihin aina otetaan kantaa, mutta toimittajilta odottaisi enemmän. Huonona esimerkkinä mainittakoon MTV:n politiikan toimituksen esimies blogissaan, jonne oli pakko jättää kommentti.